Dumle uunijuustokakku, munaton

Paistettu Dumle juustokakku

18cm irtopohjavuokaan

Pohja:

175g Dominoita pieneksi murskattuna

3rkl sulatettua Oivariinia

Sekoita keksimurskaan sulatettu Oivariini ja levitä keksiseos leivinpaperilla reunoilta ja pohjasta vuoratun irtopohjavuoan pohjalle.

Täyte:

1ps Dumleja+0,5dl kermaa sulatukseen

200g tuorejuustoa, Philadelphia

3dl kuohukermaa 

0,75dl sokeria

40-50g maizenaa (3 reilua ruokalusikallista)

Sulata ensin Dumlekarkit kerman joukossa. Anna seoksen jäähtyä ennen kuin jatkat täytteen valmistusta. Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen. Laita uunin alatasolle korkea vuoka tai pelti johon laitat vettä kuumenemaan uunin alatasolle. Tässä vesihauteessa paistetaan kakku.

Vuoraa irtopohjavuoka ulkopuolelta reunoja myöten vahvalla foliolla, että kakun pystyy kypsentämään vesihauteessa.

Vaahdota kerma, tuorejuusto ja sokeri kevyeksi vaahdoksi. Lisää maizena ja sekoita täyte tasaiseksi. Lisää lopuksi Dumleseos samalla vatkaten. Kaada täyte vuokaan.

Paista kakkua noin tunti 175 asteessa uunin alimmalla tasolla vesihauteessa, sen jälkeen anna kakun kypsyä vielä ainakin puoli tuntia jälkilämmöllä uunin luukku raollaan uuni sammutettuna. Kakku ei saa olla kuin maksimissaan ihan hitusen hytkyvä että se jähmettyy jäähtyessään tarpeeksi. Kakku on rakenteeltaan parasta valmistuksesta seuraavana päivänä kun se ennättää kunnolla jämähtää. Anna kuitenkin jäähtyä vähintäänkin useampi tunti ennen tarjoilua.

Kakun voit paistaa myös ilman vesihaudetta, haude auttaa kypsymään tasaisemmin ja kakku ei repeile niin herkästi jäähtyessään kun jäähtyy hitaasti vesihauteessa jälkilämmössä.

Kuorrute:

0,5-0,75dl kuohukermaa

1ps Dumle suklaamunia (130g) tai puolikas pussi tavallisia Dumleja, käy myös maitosuklaa

Sulata suklaat kerman joukkoon ja jäähdytä niin ettei ole enää kuumaa. Lisää kuorrute jäähtyneeseen kakkuun ja anna jähmettyä vielä jonkin aikaa jääkaapissa.

Seuraava
Seuraava

Fazerkakku